lauantai 30. huhtikuuta 2016

Pentujen silmät ovat aukeamassa

Tytin pennut ovat tänään 12 päivää vanhoja. Jo muutaman päivän olemme jännittyneinä odottaneet, koska niiden silmät aukeavat. Nyt ensimmäinen kurkistelija on huomattu.
Neiti E on ensimmäisenä raottanut silmänsä. Täysin auki silmät eivät vielä ole, mutta tästä se alkaa. 

Tytti näyttää, kuinka vaivatonta seitsemän pennun imettäminen on.  Onnellinen ja reipas äiti!

Kirsikkamudeille terveystuloksia

Viime keväisistä mudipennuista Jasso (FF Cherry Quartz) ja Tippi (FF Black Cherry) ovat käyneet huhtikuun aikana virallisissa terveystutkimuskuvauksissa ja tulokset ovat olleet loistavat. Molemmilla lonkat ovat A/A ja kyynärpäät 0/0. Hienoa! Tippiltä tutkittiin lisäksi polvet, jotka ovat 0/0, mutta nämä tulokset eivät vielä näy KoiraNetissä.

Tippi keväisessä metsässä.

torstai 21. huhtikuuta 2016

3 päivää vanhat pennut

Kaikki pennut ovat saaneet reilusti painoa lisää ja pienintä urosta lukuun ottamatta kaikki painavat nyt yli 200 g. Tytti on eilisestä lähtien malttanut käydä juomassa ja syömässä pentulaatikon ulkopuolella. Ulkoillessa sillä on edelleen kova kiire takaisin pentujen luo.


maanantai 18. huhtikuuta 2016

Pennut syntyivät 18.4.2016

Iltapäivän ja alkuillan aikana Tytti synnytti viisi poikaa ja kaksi tyttöä. Kaikki pennut ovat ruskeita ja niiden syntymäpainot olivat 149-220 g välillä. Pennut ja äiti voivat hyvin.



perjantai 15. huhtikuuta 2016

Pennut röntgenkuvassa

Tytti kävi tänään kuvauttamassa vatsansa röntgenissä ja siellä näkyi 7 pentua. Suuri pentue on siis odotettavissa! Pentulaatikko on myös otettu jo esille. Pennut ovat tervetulleita maailmaan, mutta hetken joudumme vielä odottamaan.

Melkoinen penturykelmä pienessä koirassa!