lauantai 23. toukokuuta 2020

Pentupalleroiset

Vaikka pentuarjessa on paljon askaretta, joskus näitä vaan unohtuu katselemaan pitemmäksikin aikaa. 💖

Ruokailussa on toisinaan melkoinen kuhina ja taistelu parhaista maitohanoista kova. Nyt ovat luomiraot jo selvästi kehittyneet, joten kohta pennut raottavat silmänsä.

Taun kotiväkeä kävi katsomassa pentuja ja saimme siitä muistoksi kauniita kuvia.

Kuvat M.Nuikka








perjantai 15. toukokuuta 2020

Kolmen päivän ikäiset

Pennut ovat täyttäneet kolme päivää. Pientä ruskeaa narttupentua lukuunottamatta ne ovat kasvaneet hyvin. Ensimmäinen kynsien leikkaus tehtiin eilen ja samalla otettiin pennuista myös yksilökuvia.

Pentu 4 kynsienleikkausvuorossa.

Alla pentujen kuvat syntymäjärjestyksessä, tämänaamuiset painot ja suluissa syntymäpainot.

1, ruskea tyttö, 171 g (168 g)


2, sininen tyttö, 238 g (202 g) 


3, sininen tyttö, 267 g (206 g)


4, sininen tyttö, 236 g (212 g)


5, ruskea poika, 261 g (198 g)


6, sininen uros, 290 g (213 g)


tiistai 12. toukokuuta 2020

Pennut syntyivät yöllä 11.-12.5.

Pentuja tuli kuusi, kuten röntgenkuvasta jo näimme. Saimme neljä tyttöä ja kaksi poikaa.

Pennut syntymäjärjestyksessä (syntymäaika, väri, sukupuoli ja syntymäpaino):

  • Klo 23.17, ruskea narttu, 168 g
  • Klo 23.37, sininen narttu, 202 g
  • Klo 23.49, sininen narttu, 206 g
  • Klo 0.17, sininen narttu, 212 g
  • Klo 0.37, ruskea uros, 198 g
  • Klo 2.20, sininen uros, 213 g
Tau ja pennut voivat hyvin.






perjantai 8. toukokuuta 2020

Pennut röntgenkuvassa

Kävimme kurkkaamassa pentuja röntgenissä ja kuusi pentua siellä näyttäisi olevan. Odottelemme Taun synnytystä mahdollisesti ensi viikolle, jolloin tiineyttä tulee täyteen 9 viikkoa.


perjantai 1. toukokuuta 2020

Hyvää Vappua!

Taun (Karimäen Ögonsten) synnytykseen on aikaa todennäköisesti vajaat kaksi viikkoa. Vappu-ulkoilu sujuu kauniissa säässä vielä hyvin, vaikka ilme kertoo, että välillä olo tuntuu jo vähän tukalalta.
Päältä päin katsoen Tau on vielä sutjakka tyttö, mutta suloinen varjo paljastaa totuuden.

Ens viikolla käydään röntgenissä katsomassa, kuinka monta vintiötä mahassa temmeltää.
Kuvat M. Nuikka