Pitkästä aikaa on syytä aktivoitua täällä blogissa, sillä toiveissamme on pentuja syksylle. Milli on astutettu Undolla 8.8.2026. Astutus sujui mallikkaasti molempina päivinä, joten sen puolesta asia on hyvällä mallilla. Nyt odottelemme 4-5 viikkoa ja sitten käymme Millin kanssa ultrassa.
tiistai 11. elokuuta 2026
sunnuntai 20. elokuuta 2023
Millille serti ja junioriserti Ylöjärvellä 19.8.
Milli (Site Hut's Perky Twink) esiintyi 19.8. Ylöjärven näyttelyssä ja menestyi hienosti. Tuloksena oli junioriserti ja vastasukupuolen paras juniori. Lisäksi se oli paras narttu, sai sertin ja oli vastasukupuolen paras. Arvostelu on luettavissa jalostustietojärjestelmästä.
Millin poseerauksia ruusukkeiden kanssa:
sunnuntai 13. elokuuta 2023
Kesän 2023 näyttelypyörähdyksiä
Borderterrierien erikoisnäyttely pidettiin 10.6. Vantaalla. Tulokset ja arvostelut löytyvät jalostustietojärjestelmästä.
torstai 6. heinäkuuta 2023
Pentujen viralliset nimet
Pentue on nyt nähtävissä jalostustietojärjestelmässä. Tässä tulee pentujen nimiesittely 30.6. otettujen kuvien kera. Viralliset nimet on valittu merenkulkuaiheesta, koska pennut ovat syntyneet ja kasvavat äitinsä luona merellisessä Hangossa. Viikko enää ja pennuista kolme lähtee maailmalle ja yksi jää kotiin äitinsä kaveriksi.
torstai 22. kesäkuuta 2023
Hampaat ovat tulossa
Pennut tassuttelevat jo rohkeasti pihalla ja hampaatkin ovat jo osittain puhjenneet. Puruvoima on vielä heikko, eikä ketteryyskään vielä riitä hyökkäilyyn, mutta eiköhän kohtapuoliin päästä tuntemaan metsästävät naskalihampaat varpaissa ja nilkassa. Alla pentujen painot 20.6.2023.
torstai 15. kesäkuuta 2023
Pennut ulkoilulla
Lämpimällä ilmalla on ihanaa viedä pennut ulos. Osa onnistui jo nauttimaan seikkailusta ulkona, osalla päiväunet veivät voiton.
sunnuntai 11. kesäkuuta 2023
Suloiset kolmen viikon ikäiset
Pennut täyttivät eilen kolme viikkoa ja aloittivat tänään totuttelun kiinteään ruokaan. Ennen ruokailua käytiin terassilla kuvattavana. Jauheliha maistui pennuille hyvin.
(1).jpg)















