keskiviikko 28. elokuuta 2019

Urpo ja Turpo ovat jo viikon vanhoja

Tänään Urpo ja Turpo täyttävät viikon. Oikeastaan vasta aivan puolen yön tuntumassa. Pojat kasvavat hurjaa kyytiä ja ovat jo melkoisia menijöitä. Tällä hetkellä pennut ryömivät mielellään kilpaa pentulaatikon ympäri ja kiipeilevät toisensa tai Moko-äitinsä yli.

Urpo ylitti eilen jo puolen kilon rajan. Se on veljeään leveäpäisempi ja hieman vaaleampi. Tämän näkee selvästi myös kuvista.

Vasemmalla Turpo ja oikealla Urpo.

maanantai 26. elokuuta 2019

Nuori border -päivä 25.8.2019

Nuori border -päivä, epävirallinen näyttely n. 5 kk - 1,5 v ikäisille borderterriereille vietettiin jälleen Tuomarinkartanon vinttikoirakeskuksessa mukavassa myöhäiskesän aurinkoisessa säässä. Meiltä mukana olivat 8 kk juuri samana päivänä täyttäneet Ögonpennut Fania lukuunottamatta. Myös Turo-setä oli mukana "tule sellaisena kuin olet" -luokassa ja Jasse isä jälkeläisluokassa.

Pennuilla oli monenlaisia näkemyksiä siitä, mitä näyttelykävely tarkoittaa, mutta jokainen onnistui ylittämään itsensä ja jopa vauhtimimmi Ella malttoi ottaa muutamia tyylikkäitä kävelyaskeleita.

Päivän tulokset:

Tule sellaisena kuin olet
  • FF Dream Sequence "Turo", 3. sija
Nappulat
  • FF Ögonsplits "Repolainen", 4. sija, KP, ei sijoitusta paras uros -kehässä
  • FF Ögonaböj "Viggo", ei sijoitusta
Typykät
  • FF Ögonmärke "Hali", 3. sija, KP, ei sijoitusta paras narttu -kehässä
  • FF Ögonvittne "Ella", 4. sija
Jälkeläisluokka
  • FF Dream Come True "Jasse" ja lapset Hali, Repolainen ja Viggo, ei sijoitusta
Kasvattajaluokka

  • Ella, Hali, Repolainen ja Viggo, 5. sija

Hali paras narttu -kehässä.

Iloinen kasvattajaryhmä pitkän päivän päätteeksi. Vasemmalta Ella, Viggo, Hali ja Repolainen. Kuva H.Salminen

8 kk vanhat Ögonlapset:

Ella (FF Ögonvittne)


Fani (FF Ögontröst) piipahti paikalla, vaikka ei näyttelyyn osallistunutkaan. 


Hali (FF Ögonmärke)


Repolainen (FF Ögonsplits)


Viggo (FF Ögonaböj)


Ögon-pentujen isä Jasse (FF Dream Come True)


Ögon-pentujen setä Turo (FF Dream Sequence)











lauantai 24. elokuuta 2019

Urpo ja Turpo esittäytyvät

Pennut saivat lempinimet Urpo ja Turpo. Urpo on tässä vaiheessa hieman isompi. Turpolla on suurempi valkoinen merkki rinnassa. Molemmat pennut ovat tyytyväisiä ja rauhallisia ja mikseivät olisi, kun Moko hoitaa niitä erityisellä huolellisuudella.

Moko ja Turpo

Halaus veljeltä. Turpo takana ja Urpo edessä.

Urpo vasemmalla ja Turpo oikealla.

Ella ja Jasse Terri-Erissä

Ella (FF Ögonvittne) esiintyi tänään Terri-Eri -näyttelyssä Vantaalla vanhempien narttupentujen luokassa. Ella oli luokassaan neljäs. Pennut arvosteli Karin Bergbom.

Jasse (FF Dream Come True) oli samassa näyttelyssä avoimen luokan urosten toinen ja sai varasertin. Tuomarina oli Birgitta Hasselgren.

Huomenna jatketaan näyttelyteemalla Nuori Borderissa.

Jasse (Kuva L.Ahlblad)

torstai 22. elokuuta 2019

Mokon pennut syntyivät

Eilen iltayöllä Moko synnytti kaksi urospentua. Syntymäpainot olivat 275 ja 227 g. Aamupunnituksella molempien painot olivat nousseet. Moko voi myös hyvin ja hoitaa pentujaan hienosti.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Jasse Kouvolan ja Heinolan näyttelyissä

Jasse (FF Dream Come True) on viettänyt näyttelyviikonloppua. Eilen Kouvolassa tuomari Inga Siil antoi Jasselle EH:n.

Tänään Heinolassa Jasse sai ERI:n, SA:n, oli avoimen luokan urosten ykkönen, paras uros kehässä kolmas ja sai VARA-SERTin. Tuomarina oli Hanne Laine Jensen. Onnea Jasselle ja omistajalle! 

Jasse Kouvolan näyttelyssä 17.8.2019 kehän jälkeen poseeraamassa.

Jasse ja vara-serti, Heinolan näyttely 18.8.2019.


 Kuvat M. Ahlblad

torstai 15. elokuuta 2019

Mokon tiineysröntgentutkimus

Mokon röntgenkuvassa näkyi kaksi pentua. Enemmänkin olisi voinut tulla, mutta olemme iloisia näistä kahdestakin. Pennut syntyvät todennäköisesti ensi viikolla. Nyt pidämme peukkuja, että kaikki sujuu ongelmitta.