Pienimuotoista borderterrierien kasvatusta kotioloissa - © Kennel Funky Fellow's
Sivut
Etusivu
Pentuja
Yhteystiedot
lauantai 29. joulukuuta 2018
Pennut täyttivät neljä päivää
Kaikki pennut ovat kasvaneet hyvin. Ihanan tyytyväisiä lapsosia ja rento äiti, joka kuitenkin huolehtii erinomaisesti pikkuisistaan.
Kaikki pennut ovat ylittäneet 200 g painon. Suurin tytöistä (toinen vasemmalta) on jo yli 300 g.
Pojat ovat nyt hyvin saman kokoisia.
tiistai 25. joulukuuta 2018
Joulupennut syntyivät
Taun (Karimäen Ögonsten) ja Jassen (FF Dream Come True) pennut syntyivät tänään. Synnytys sujui hyvin ja Tau ja kaikki viisi pentua voivat hyvin. Saimme kaksi poikaa ja kolme tyttöä. Yksi pojista on sininen, muut pennut ovat ruskeita.
perjantai 21. joulukuuta 2018
Tau kävi röntgenissä
Kahdeksan tiineysviikkoa tuli tänään täyteen ja Tau kävi röntgenkuvassa. Viisi pentua näkyi edelleen.
Olo alkaa jo olla vähän tukala, mutta reippaasti pieni Tau jaksaa edelleen liikkua massunsa kanssa.
torstai 13. joulukuuta 2018
Pentuja -sivulle päivitetty tietoja
Pentuja -sivulle on lisätty hieman kuvausta jouluviikolla syntyvän pentueen vanhemmista ja niiden treenivideoita.
Uudemmat tekstit
Vanhemmat tekstit
Etusivu
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)